12.10.2018

Kuka lohduttaisi Nyytiä ja Näillä mennään Nepaliin

 

Suomalaiset teatterintekijät Pirkko Uitto, Pekka Heikkinen ja Eero Enqvist osallistuvat joulukuun 11-14 päivä Nepalissa toteutuvaan ACCAC (Accessible Arts and Culture) kongressi ja kulttuuritapahtumaan. Katmandussa nähdään kaksi sooloteosta; Pirkko Uiton Kuka lohduttaisi Nyytiä laulaen ja viittoen sekä Pekka Heikkisen omiin kokemuksiin perustuva monologi Näillä mennään.

                                                       

Joulukuussa Nepalissa toteutuva ACCAC Congress & Culture Program for An Accessible Mind on herättänyt kiinnostusta lähes 15 maassa. Tapahtuman toteuttaa ACCAC Nepal yhteistyössä vuonna 2016 perustetun ACCAC Globalin kanssa. Nepalin keskus perustettiin 12.12.2017 neljän vuoden suunnittelun jälkeen.

Sen lisäksi että taiteilijat esiintyvät Nepalissa osallistuvat he myös kongressiin puhujina. Esteetön taide ja kulttuuri on 2017-2019 Suomen koordinaattorina Luova Eurooppa -hankkeessa, jossa Eero Enqvistin kaksikieliselle Tirakkor -teatteriryhmälle 2014 kirjoittama Kukunor ja Unikuu -näytelmä on saanut uudet kaksikieliset ensi-iltansa 6/12 kielisinä vuoden 2018 loppuun mennessä.

Mukana EU -hankkeessa on Kroatia, Belgia, Bulgaria, UK, Portugali ja Suomi. Kaksikielisyys teoksissa toteutuu kuurojen ja kuulevien näyttelijöiden yhteistyönä näyttämöllä, molempien tehdessä itsenäistä näyttelijäntyötä. Eero Enqvist on hankkeen taiteellinen johtaja, mutta jokaisessa hankemaassa teokset toteutuvat paikallisten teatteriryhmien toteuttamana. Kukunor on syntynyt flaamin, ranskan, kroatian, bulgarian ja englannin kielisenä ja kunkin maan viittomakielellä. Viimeinen portugalilainen versio saa ensi-iltansa Lissabonissa 20. lokakuuta VoArten toteuttamana. EU-hanke järjestää samanaikaisesti avoimen seminaarin, jossa teemana teatterin inkluusio.

ACCAC Nepali on nostanut kaksikielisyyden yhdeksi kantavaksi teemaksi joulukuussa ja Tirakkor, Esteetön taide ja kulttuuri, EU -hanke ja DeZeyp Belgiasta osallistuvat Katmandussa paneeliin, jossa on teemana inkluusio teatterissa esiintyjän ja katsojan näkökulmasta. Tirakkor-ryhmän Nepalin matkaa on tukenut Taike

Kirsi Mustalahti

Tove Jansson: Kuka lohduttaisi Nyytiä (suom. Kirsi Kunnas)

Esitys laulaen, viittomakielellä sekä multimedian keinoin.

Solistikertoja: Pirkko Uitto
Ohjaus: Eero Enqvist
Musiikki: Kaj Kangas
Projisoinnit: Otto Laakso.
Kesto: 45 min
Ensi-ilta: Jyväskylän kaupunginteatteri 2016

Janssonin iätön ja rakastettu kertomus herää eloon valloittavalla tavalla kun Pirkko Uitto tuo tarinan näyttämölle puheen, laulun ja Janssonin alkuperäisistä piirroksista projisoitujen kuvien kautta. Pienen ja aran Nyyti -peikon seikkailu kertoo ujoudesta, yksinäisyydestä ja pelon voittamisesta - siitä kuinka rohkeuden voi löytää ja pelon selättää. Tarinan lämpö ja lohdullinen sanoma sykähdyttää katsojaa iästä riippumatta!

Esitys on läpisävelletty lauluiksi alkuperäisen kuvituksen inspiroimana ja eri tyylilajeilla innostavasti leikitellen. Esityksen lämmin ja taianomainen tunnelma elää kiehtovasti vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Ikäsuositus 3-103 v.

Ensi-ilta oli Jyväskylän kaupunginteatterissa keväällä 2016, jossa sitä esitettiin loppuunmyydyille katsomoille. Sen jälkeen esitys on kiertänyt eri puolilla Suomea Suomen Kulttuurirahaston 'Taidetta hoitolaitoksiin' -apurahan turvin. Lisäksi esitys on vieraillut Kööpenhaminassa ja Reykjavikissa. Tähän mennessä esityksiä on ollut noin viisikymmentä.

Esityksen oikeuksia valvoo: Moomin Characters

 

Pekka Heikkinen: Näillä mennään

Ohjaus: Heikki Huttu – Hiltunen

Kesto: 50 min

Ensi-ilta: Suomen Kansallisteatteri 2013

Näillä mennään -monologinäytelmä pohjautuu näyttelijä Pekka Heikkisen elämän tositapahtumiin. Näytelmä kertoo elämän mukiloimasta ihmisestä, halvaantuneesta näyttelijästä, joka vuosien hiljaiselon jälkeen palaa teatterikentälle. Viiteentoista vuoteen hän ei ole ollut yleisön edessä näyttämöllä, mutta viisitoista vuotta hän on näytellyt - koko ajan ja kaikille, itselleenkin. Intohimo teatteria kohtaan ajaa hänet takaisin lavalle. Pakomatka kivuista ja irtiotto kulman takana väijyvästä katkeruudesta on alkanut. Päähenkilössä herää periksiantamattomuus ja elämänjano.

Esitys sai ensi-iltansa Helsingin juhlaviikoilla 2013. Monologinäytelmän on ohjannut ohjaaja ja käsikirjoittaja Heikki Huttu-Hiltunen. Se on luonteeltaan koominen ja kannustava, kuitenkin unohtamatta elämän julmaa puolta. Monitasoinen esitys ulottuu runoista ja lauluista aina suorasukaiseen ja väkevään dialogiin, jota päähenkilö käy muiden muassa Jumalan kanssa.

Heikkinen rynnii pelon ja häpeän läpi vastaillen samalla monenkirjaviin kysymyksiin, joita ihmiset halvaantuneelle henkilölle tapaavat esittää. Näillä mennään -esitys on kriitikoiden ja yleisön kiittämä.

Sitä on esitetty Suomessa teattereiden lisäksi paikoissa, joista ihmiset harvemmin teatteriin lähtevät, esimerkiksi kuntoutuslaitoksissa. Esitys on vieraillut myös muualla Euroopassa ja se on käännetty englanniksi, saksaksi, viroksi ja liettuaksi.