11.10.2018

Teatteri-ilta Nepaliin valmistautumiseen

 

Tervetuloa tutustumaan ja tukemaan tamperelaisten taiteilijoiden osallistumista Nepalin ACCAC -tapahtumaan. Tule myös kuulemaan Tampereelta lähteneen yhdenvertaisuutta kulttuurin ja taiteen keinoin edistävän ACCAC -konseptin kansainvälisiä uutisia. Illan ohjelma sisältää kaksi upeaa sooloesitystä. Pirkko Uiton "Kuka lohduttaisia Nyytiä" sekä Pekka Heikkisen "Näillä mennään."

Lauantai, marraskuun 3
kello 18.00 - 20.00
La Strada Tampere

 

Ja auttoi siina kirkas kuutamokin kai

Tove Jansson: Kuka lohduttaisi Nyytiä (suom. Kirsi Kunnas)

Esitys laulaen, viittomakielellä sekä multimedian keinoin.

Solistikertoja: Pirkko Uitto
Ohjaus: Eero Enqvist
Musiikki: Kaj Kangas
Projisoinnit: Otto Laakso.
Kesto: 45 min
Ensi-ilta: Jyväskylän kaupunginteatteri 2016

Janssonin iätön ja rakastettu kertomus herää eloon valloittavalla tavalla kun Pirkko Uitto tuo tarinan näyttämölle puheen, laulun ja Janssonin alkuperäisistä piirroksista projisoitujen kuvien kautta. Pienen ja aran Nyyti -peikon seikkailu kertoo ujoudesta, yksinäisyydestä ja pelon voittamisesta - siitä kuinka rohkeuden voi löytää ja pelon selättää. Tarinan lämpö ja lohdullinen sanoma sykähdyttää katsojaa iästä riippumatta!

Esitys on läpisävelletty lauluiksi alkuperäisen kuvituksen inspiroimana ja eri tyylilajeilla innostavasti leikitellen. Esityksen lämmin ja taianomainen tunnelma elää kiehtovasti vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Ikäsuositus 3-103 v.

Ensi-ilta oli Jyväskylän kaupunginteatterissa keväällä 2016, jossa sitä esitettiin loppuunmyydyille katsomoille. Sen jälkeen esitys on kiertänyt eri puolilla Suomea Suomen Kulttuurirahaston 'Taidetta hoitolaitoksiin' -apurahan turvin. Lisäksi esitys on vieraillut Kööpenhaminassa ja Reykjavikissa. Tähän mennessä esityksiä on ollut noin viisikymmentä.

Esityksen oikeuksia valvoo: Moomin Characters

C9DD2C0C-2D47-4A85-9849-5BFA0B21FBA9

Pekka Heikkinen: Näillä mennään

Ohjaus: Heikki Huttu – Hiltunen

Kesto: 50 min

Ensi-ilta: Suomen Kansallisteatteri 2013

Näillä mennään -monologinäytelmä pohjautuu näyttelijä Pekka Heikkisen elämän tositapahtumiin. Näytelmä kertoo elämän mukiloimasta ihmisestä, halvaantuneesta näyttelijästä, joka vuosien hiljaiselon jälkeen palaa teatterikentälle. Viiteentoista vuoteen hän ei ole ollut yleisön edessä näyttämöllä, mutta viisitoista vuotta hän on näytellyt - koko ajan ja kaikille, itselleenkin. Intohimo teatteria kohtaan ajaa hänet takaisin lavalle. Pakomatka kivuista ja irtiotto kulman takana väijyvästä katkeruudesta on alkanut. Päähenkilössä herää periksiantamattomuus ja elämänjano.

Esitys sai ensi-iltansa Helsingin juhlaviikoilla 2013. Monologinäytelmän on ohjannut ohjaaja ja käsikirjoittaja Heikki Huttu-Hiltunen. Se on luonteeltaan koominen ja kannustava, kuitenkin unohtamatta elämän julmaa puolta. Monitasoinen esitys ulottuu runoista ja lauluista aina suorasukaiseen ja väkevään dialogiin, jota päähenkilö käy muiden muassa Jumalan kanssa.

Heikkinen rynnii pelon ja häpeän läpi vastaillen samalla monenkirjaviin kysymyksiin, joita ihmiset halvaantuneelle henkilölle tapaavat esittää. Näillä mennään -esitys on kriitikoiden ja yleisön kiittämä.

Sitä on esitetty Suomessa teattereiden lisäksi paikoissa, joista ihmiset harvemmin teatteriin lähtevät, esimerkiksi kuntoutuslaitoksissa. Esitys on vieraillut myös muualla Euroopassa ja se on käännetty englanniksi, saksaksi, viroksi ja liettuaksi.

***
Allekirjoitus6

Nepalin ACCAC keskus perustettiin 12.12.2017 Katmandussa. Se on toiminut siis vuoden ja toteuttaa nyt joulukuussa yksivuotispäivänään kansainvälisen kongressi ja kulttuuritapahtuman. Nepali kärsii yhä edellisen maanjäristyksen tuhoista ja on yksi maailman köyhimmistä maista.

Ohjelmallisen iltamme tarkoituksena on pyrkiä keräämään kasaan tekijänoikeuksiin ja matkaan liittyvää avustusta ja siten tukea Nepalin keskuksen toimintaa vähentämällä meistä syntyviä kuluja.

Sen lisäksi, että esiinnymme ACCAC Nepalin virallisessa ohjelmassa ja kongressissa, tulemme esiintymään myös köyhälle paikalliselle väestölle. Tirakkor-ryhmän matkaa on tukenut Taike liikkuvuusavustuksella.

Ohjelmamaksu 15 €.

Väliajalla mahdollisuus tutustua nepalilaisiin käsitöihin.

Lämpimästi tervetuloa!

 

Liity tapahtumaamme facebookissa

https://www.facebook.com/events/2138921989655863/